Ihan joka päivä ei mediassa kuule akateemista auktoriteettia omaavilta tahoilta lausuntoja, joissa kutsutaan talouskasvun tavoittelua talouskasvun vuoksi “idiotismiksi”.
Markku Wilenius kuitenkin uskalsi kyseenalaistaa talouspolitiikamme pyhää lehmää. (Samaan syssyyn Markku kyseenalaistaa ansiokkaasti hyvävelikerhojen ja etujärjestöjen valta-asemaa Suomessa.*)
Mutta valitettavasti Wileniuksen kasvukritiikistä paistaa läpi vielä hölmömpi tavoite, joka dominoi yhteiskunnallista keskusteluamme: työllistäminen työllistämisen vuoksi.
8:11: “Meidän täytyy hakea älykästä talouden kasvua. Ja tällä hetkellähän meillä on se keskustelu pääosin ollu esimerkiksi taas kerran energiassa siitä, että (a) energian pitäis olla vaan niinku halpaa ja että siinä pitäis olla jotain huoltovarmuutta. Ei oo yhdistetty sitä siihen, että - hetkinen - täs on kysymyksessä se, että miten luodaan lisää työpaikkoja.”
Suosittelen pureskelemaan Henry Hazlittin sanoja:
“Jokainen älykäs työmies pyrkii vähentämään tälle annetun tehtävän aikaansaamiseksi tarvittavaa vaivaa.” … “Kun työllistämisestä tulee päämäärä, tarpeesta tulee toissijainen huolenaihe.” (Hazlitt 1946, p. 38 & 18, vapaasti käännetty englannista)
Energia itse ja huoltovarmuus ovat sitä varsinaista energiateollisuuden tuottamaa lisäarvoja - tarpeidemme täyttämistä.
Viimekädessä työ on kustannus, jota pitäisi pyrkiä minimoimaan. Erityisesti sellainen, josta ihmisille pitää maksaa.
Nykyisen kasvuriippuvuuden suurin ajurihan on juurikin tarve pitää ihmiset työllistettyinä. Jostain kumman syystä (selviää alla) vähentynyt työn tarve tuntuu väistämättä johtavan siihen, että osa ihmisistä putoaa kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Ja tämän takia sitä kasvua tarvitaan hinnalla millä hyvänsä
Juuri työllistämisverukkeella puolustetaan Talvivaaran kaltaisten hankkeiden riskien kaatamista veronmaksajien niskaan – ja jopa iloitaan ympäristövahingoista, joiden myötä työllisyysvaikutus ei heti lopukaan. Kun tajuaa, miten paljon typeriä hankeita ja eturyhmäpolitiikkaa työnluonti”-argumentilla ajetaan, alkaa maailma näyttää hyvin erilaiselta.
Ei niin, että vastustaisin Wileniuksen mainitsemaa investointien suuntaamista uusiutuviin energialähteisiin. Mutta se, että "ne työllistävät enemmän” on vain todella huono argumentti. Käytännössä tämä argumentti vaatisi valitsemaan aina kalleimman ja tehottomimman vaihtoehdon. (Lisäksi julkiset tuet ja minimihinnat kyseisille energiamuodoille ovat typeriä keinoja.)
Vielä hämmentävämmin, Wilenius korostaa toisaalta sitä, että miten huonosti ja ”tuhlailevasti” käytämme resurssejamme, ja syyttää tätä velkaantumisestamme (tarkalleen kenen velkaantumisesta ja kenelle, se jää auki).**
Toki on tärkeää, että kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan maksulliseen työhön ja ansaitsemaan elantonsa. Mutta tämän varmistamiseksi ei pitäisi olla mitään tarvetta erikseen ”luoda työpaikkoja” - yhtään enempää kuin on tarvetta luoda lisää kotitöitä vain jotta kaikki pääsisivät osallistumaan niihin vielä tiskikoneen tai imurin hankkimisen jälkeen.
Viimekädessä ihmiset ostavat työtä toisiltaan. Yritykset ovat tässä vain tuotantoa organisoivia välikäsiä. Työttömyydessä on kyse siitä, että ansaintamahdollisuudet eivät ohjaudu niille, jotka haluaisivat kuluttaa ja investoida. Kyse voi olla:
- Alueellisesta hintakilpailukykyongelmasta (kuten Kreikassa on ja Espanjassa ja Portugalissa oli)
- Sisäisestä kokonaiskysynnän ja -tarjonnan epätasapainosta
- Rakenteellisesta kohtaanto-ongelmasta
Oma, vapaasti kelluva valuutta yleensä ratkaisee kilpailukykyepätasapainot itsestään. Suomella omaa valuttaa ei ole, mutta Suomen tapauksessa kilpailukykyongelma on suhteellisen pieni. Vaihtotase on miinuksella vain vajaat 2 prosenttia BKT:stä ja pitkällä aikavälillä Suomi on vielä selvästi ylijäämäkansantalous.
Jos julkinen budjetti ja vaihtotase ovat suunnilleen tasapainossa ja työttömyyden kanssa on yhtä aikaa palkkojennosto- ja siten inflaatiopaineita, johtuu työttömyys todennäköisesti enimmäkseen rakenteellisista jäykkyyksistä (liikkuvuuden esteet, palkkajäykkyydet, työaikojen joustamattomuus jne.).
Nykytilanteessa meillä olisi valtavan suuret palkkojenlasku paineet, jos poistaisimme (a) TES:ien asettamia palkkarajoitukset, (b) anteliaan sosiaaliturvan ja (c) valtion budjetin alijäämät. Rakenteellisten jäykkyyksien lisäksi kokonaiskysyntä lagaa siis selvästi tarjontaa jäljessä.
Reilu ja kestävä ratkaisu tähän olisi poistaa reaalikoroilta alaraja ja korkotasoa laskemalla tuoda yksityiset säästöhalut tasapainoon reaalisten investointimahdollisuuksien kanssa.
Jos halutaan taloudesta kasvuriippumaton, pitää lisäksi mahdollistaa ihmisille näiden työnteon vähentäminen (jollain aikavälillä) ilman pitkäaikaistyöttömyyden pelkoa.
Työnluonnin painottamisen lisäksi Wilenius penää talouspolitiikalta ”johdonmukaisuutta” ja ”strategisuutta” sekä enemmän ”visiota”. Johdonmukaisuus toki on ihan toivottavaa, mutta Wilenius saa kansantalouden kuulostamaan yrityksen kaltaiselta korporaatiolta, jolla pitäisi olla yhtenäinen suunta.
Samalla hän ehdottaa, että mallia pitäisi ottaa “edistyksellisi[st]ä ja aika hyvin toimivi[st]a mai[s]ta”, kuten Saksasta, Sveitsistä ja Ruotsista– valtioista, jotka ovat strategisesti ja johdonmukaisesti ylläpitäneet vaihtotaseylijäämiään aivan kestämättömällä tasolla, kompensoidakseen oman taloutensa sisäistä epätasapainoa.
Tämä lähinnä valuuttapolitiikalla ylläpidetty kilpailukykyepätasapaino on myös yhä sitkeänä jatkuvan eurokriisin ytimessä. Saksan luopuminen merkantilistisesta ideologiastaan ja talouspolitiikastaan olisi ehdoton edellytys euron todelliselle pelastamiselle. (En väitä, etteikö näissä maissa moni asia olisi tehty paremmin kuin Suomessa - mutta niiden talouspoliittinen ratkaisu työllisyyteen ja talouskasvuun on täysin vastuuton.)
Wilenius ei siis pönkitä vain vallitsevaa työnluontiparadigmaa, vaan myös kansantalouksien välistä merkantilisista velkaannuttamissotaa, jonka järjettömyyttä jo Adam Smith yritti suuressa teoksessaan selittää.
Jos jokin on idiotismia, niin:
Jos haluat tietää, miten näistä ja talouden kasvuriippuvuudesta päästään eroon mahdollistaen kaikki oikeasti haluttu kasvu, kestävästi, kannattaa lukea lisää kirjasta Fixing the Root Bug (sähköisenä tai printtinä) ja liittyä Root Bug:in sähköpostilistalle. Listalle liittymällä saa kirjasta ilmaisen näyteversion.
* 5:25: “…me ollaan tällainen korporatistinen maa, jossa etujärjestöt on hirvittävästi vaikuttanut yhteiskuntapolitiikkaan. Ja meidän pitäis päästä tästä irti. Että sen tiedon, sen näkemyksen siitä, mihin tulevaisuutta ohjataan, sen pitäisi perustua todelliseen asiantuntijatietoon, joka sitten auttaa yhteiskunnallisia päätöksentekijöitä löytämään sen oikean päätöksen.”
5:55: “Meillä on totuttu siihen, että meillä pienet porukat nurkissaan päättävät asioista, ja se on sellasta (niinkun) mitä toi Esko Aho joskus kutsui, tämmöst ‘hyvävelimeininkiä’, joka on todellakin vanhaa maailmaa.”
**1:37: “Mun idea on kokoajan siinä, että me käytetään meidän resursseja tavattoman huonosti ja tuhlaavaisesti ja meil ei oo enää siihen varaa. Me on kauheesti velkaannuttu juuri siitä syystä.”
Hazlitt, Henry, 1946, “Economics in One Lesson“, Harper & Brothers, retrieved 19.4.2013, http://mises.org/books/economics_in_one_lesson_hazlitt.pdf